Suunnittele omat hautajaisesi
Tee kanssamme maksuton hautajaissuunnitelma
Näin suunnittelet elämäsi viimeisen tilaisuuden
Kun suunnittelet omat hautajaisesi etukäteen, annat läheisillesi rauhaa vaikeaan hetkeen. Samalla varmistat, että elämäsi tulee muistetuksi sinun näköiselläsi tavalla.
Toimi näin:
- Tilatessasi hautajaissuunnitelman, saat valita kalenterista itsellesi sopivan ajan tapaamiseen.
- Suunnitellaan yhdessä mieleisesi hautaujaissuunnitelma helpottamaan omaisten työtä ajan koittaessa.
- Saat valmiin suunnitelman sähköpostiisi, josta voit printata sen itsellesi talteen tai lähettää haluamallesi omaiselle. Voimme lähettää sen myös postitse.
Emme voi tehdä suunnitelmaa siten, että maksaisit jo omat hautajaisesi, sillä emme tiedä tulevaisuuden hintoja ja tilanteita, mutta voimme koota tuotepakettiemme avulla toivomasi kokonaisuuden, jonka tyyliä ja hintatasoa voi noudattaa sitten, kun se on ajankohtaista.
Helpota omaisten tilannetta
Kun aika koittaa, tehty suunnitelma helpottaa omaisten työtä ja valintoja. Soitto meille Lohtu-hautaukseen ja pääsemme jouhevasti eteenpäin valmiin suunnitelmasi kanssa.
Hautajaissuunnitelman tekeminen hautausjärjestäjän kanssa on maksuton ja sen tekeminen kestää noin tunnin.
Tilaa maksuton hautajaissuunnitelmaMikä on hautajaissuunnitelma?
Hautajaissuunnitelmaan tehdän erilaisia valintoja esimerkiksi siitä,
- haluatko siunaustilaisuuden kappelissa vai saattotilaisuuden jossain muussa tilassa?
- ketä haluat kutsua hautajaisiisi?
- minkälaista musiikkia siellä haluat soitettavan tai laulettavan?
- millaisessa arkussa lähdet viimeiselle matkalle?
- haluatko tuhkauksen vai arkkuhautauksen ja päädytkö kirkkomaalle vai siroteltavaksi jonnekin muualle?
Näihin kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse heti pystyä vastaamaan, vaan voit vastata nyt niihin, mihin pystyt ja kirjata vastaukset loppuihin myöhemmin, kun saat päätökset tehtyä.
Hautajaissuunnitelman tekeminen kansamme kestää noin tunnin ja se on sinulle täysin maksuton eikä sido sinua tai omaisiasi mihinkään.