Miten meillä hautajaiset hoidetaan?
Meillä palveluun kuuluu muutakin kuin hautauspalvelu – sinua palvelee ihminen, joka kuuntelee, tukee ja auttaa koko prosessin ajan. Ja jos haluat, niin kuolindoulana olemme läsnä niin luopumisen hetkellä hautajaisissa kuin surun jälkimainingeissa.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5 % tai 14 %, tuotteesta riippuen.
Keräämme aina asiakaspalautteet
"Tosi hienosti onnistuivat hautajaiset, tuli positiivinen yllätys kaikesta, vaikken toki pettymystä pelännytkään. Arkku oli yksinkertainen mutta kaunis ja ne ristiruuvit kruunasivat sen. Olen todella tyytyväinen teidän palveluunne. Annan 10+.
Oli myös hieno asia, että haluatte jutella vielä jälkikäteen kun kaikki on ohi."
Janne Hagman
"Olin ihan yllättynyt, kuinka hienosti kaikki meni. Pääsin helpolla, eikä tarvinnut surun keskellä tehdä itse juuri mitään. Kaikki läheisenikin sanoivat, että tilaisuus oli pienintä piirtoa myöten kaikin puolin onnistuneesti hoidettu."
Marjatta Lahtinen
Lämmin palvelu
Lohtu-hautauksen asiakaspalvelijat Jaana ja Jutta ovat vuosien ajan kouliintuneita ihmisten kohtaajia. Jutta on kuolindoula, joka voi halutessasi auttaa myös suruprosessissa vierelläkulkijana jo hautajaissuunnittelun aikana tai sitten vasta kaiken jälkeen.
Me huomioimme aina myös vainajan toiveet, jos niitä on. Jos ei ole, voimme tukea tekemään niin vainajan näköiset ja oloiset hautajaiset kuin suinkin mahdollista, omaisten tahtoakaan unohtamatta. Moni toivookin, että omaiset tekisivät heidän hautajaisensa sellaisiksi, että ne lohduttavat omaisia itseään.
Läpinäkyvä hinnoittelu
Alla näet tuoteryhmittäin muutamia Lohdun hautajaisiin liittyviä tuotteita. Meillä on myös palvelupaketteja, joiden avulla pääset helpommalla valintojen kanssa. Annamme asiakkaalle aina asiakastulosteen, jossa näkyvät kaikkien tuotteiden ja palveluiden hinnat. Lisäksi kirjaamme siihen näkyviin seurakunnalta tulevien palveluiden hinnat, jotka seurakunta laskuttaa myöhemmin.
Arkut
Uurnat
Arkkuvaatteet
Surukukat
Arkkukukkalaitteet